Vahvan mielen jäljillä pt 1
Urheilussa puhutaan usein siitä, miten urheilijan fysiikka usein riittäisi huippusuoritukseen, mutta pää ei kestä kilpailua. Tarkastelen seuraavien postausten kautta, mitkä ovat ne keskeiset asiat mitkä johtavat mielen horjahtamiseen kesken suorituksen. Urheilusta sekä voidaan ja että ei voida puhua yhtenäisenä entiteettinä, sillä lajit poikkeavat merkittävästi toisistaan. Urheilijalta vaadittavat psyykkiset taidot (kognitiiviset ja emotionaaliset) eroavat merkittävästi toisistaan eri urheilulajeissa, mutta puhutaan ensin eri lajeille yhteisistä asioista. Tässä postauksessa lähdetään tarkastelemaan asioita psyykkisen vahvuuden taustalla; mikä murentaa urheilijan mieltä ja mikä rooli valmennus- ja lajikulttuurilla on mielen vahvuuden kanssa.
Yhtenäistä urheilulajeille lajista riippumatta on, että ne perustuvat sosiaaliseen luokitteluun ja paremmuusjärjestyksiin. Tämä asettaa fyysisen harjoittelun tavoitteeksi menestyä erilaisissa tilastoissa, joita ohjaavat lajikohtaiset säännöt. Periaatteessa kyse on yksinkertaisesta asiasta, mutta ihmiselle on tärkeää sosiaalisuus ja osallisuus. Ihmiselle on tärkeää olla muiden silmissä tarpeellinen ja osoittaa omalla panoksellaan kuulua osaksi ryhmää. Tämä on yksi ihmisen ihmisen perustarpeista riippumatta siitä, onko urheilusuoritus yksilön vai joukkueen toteuttama. Siten sekä valmentaja, että urheilija legitimoi oman osallisuutensa osana ryhmään kuulumisen prosessia. Muihin vertaileminen ja huoli ryhmään kuulumisesta (siitä putoamisesta) on ihmiselle luontainen huoli, joka tuottaa kipua ja erilaisia kuormittavia tunteita. Urheilussa tämä näyttäytyy yksilöllisesti erilaisina epämääräisinä huolina ja pelkoina, jotka myös haittaavat itse urheilusuoritusta. Urheilijan huolikokemukseen voi liittyä tunne siitä, että ei ole riittävä ja muut kehittyvät nopeammin ja pärjäävät paremmin, tai muut harjoittelevat kovemmin, tehokkaammin ja ovat psyykkisestikin vahvempia. Urheilijaa voi ajaa pelko ryhmästä putoamisesta ja oman aseman heikkenemisestä.
Vaikka nuori kasvaa sisään vertailun kulttuuriin, se ei automaattisesti johda lopputulokseen, jossa ihmisen psyyke on vahvempi kuin vertailuasetelma. Jostain syystä joskus käy niin, että urheilukulttuurissa tiiviisti elävässä ihmisessä vahvistuu vertailu- ja menestyskulttuurin negatiiviset puolet: jatkuva vertailu ja pane menestyä syö urheilijaa sisältä päin. Psyykkisen valmennuksen yhtenä loogisena tavoitteena on kasvaa ulos vertailuun ja menestykseen perustuvasta kapeahkosta kulttuurista. Kun ihminen tunnistaa oman kulttuurinsa kapeikot, hän osaa suhteuttaa ne osaksi urheilukulttuuria, sekä suhteuttaa urheilun osaksi omaa ainutlaatuista elämäntarinaa. Psyykkisen vahvistamisen tärkeänä tavoitteena on oppia tunnistamaan ja suhteuttamaan elämän kontekstiin erilaisia kapeikkoja. Tätä voisi kutsua reflektiotaidon (havainnointia siitä mitä minulle tapahtuu) ja elämän asenteen kehittämiseksi, joka on muodoltaan terapeuttinen prosessi.
Toinen looginen ja merkittävä keino kasvattaa psyykkistä vahvuutta on lajikulttuurin kehittäminen psykologisen turvallisuuden ehdoilla. Koska ihminen haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja merkittäväksi osaksi sosiaalista yhteisöä on lajikulttuurissa muidenkin asioiden, kuin urheilun kilpailemiseen kannustavien puolien osoittaminen ja kehittäminen tärkeää. Joukkue ja ihmiset voivat viettää aikaa urheilun ulkopuolella ja kaiken yhdessä olemisen ei tarvitse suuntautua pelkästään menestyksen tavoitteluun ja urheilusuorituksen hiomiseen. Psykologisesta tutkimuksesta ponnahtava (ja vahvasti popularisoitu) psykologinen turvallisuus on yksi hyvä työkalu, jonka avulla valmentaja voi tarkastella ja kehittää tiimin sisäistä dynamiikkaa. Jos psykologisen turvallisuutta pitäisi urheilussa kuvata yhdellä virkkeellä se voisi olla “turvallinen ympäristö, jossa saa rohkeasti kokeilla ja tutkia miten asiat urheilussa toimii.” Psykologisen tuvallisuuden keskeisin luoja on valmentaja ja valmennukseen osallistuva tiimi.
